Otin tässä itseäni niskasta kiinni ja läksin mukaan Pro Agria Etelä-Savon Johda ja vaikuta - hankkeen Vaikuta verkossa-koulutukseen. Olin hiljattain mukana MTK:n Startti II-koulutuksessa, jossa käsiteltiin samoja asioita, mutta käytännön kokeileminen jäi ajanpuutteen takia suorittamatta. En ole kovin innostunut netissä roikkumisesta, mutta halu tutustua ja ehkä samalla vaikuttaa uusien mediakeksintöjen kautta on kytenyt vastustuksestani huolimatta pinnan alla. Voi olla, että tämä blogi kuolee ja kuihtuu jo alkumetreille, mutta jos tästä jotain käytännön hyötyä esim yhteisten asioiden hoitamisessa olisi, maksaisi se tähän käytetyn ajan ja vaivan.

Toimin Maataloustuottajissa, Keskustapuolueessa, seurakunnassa ja pankin hallintohenkilönä ja olen ammatillisesti ja sosiaalisesti laajalle verkostoitunut. Haluni vaikuttaa kotiseutuni ja maaseudun säilymisen parhaaksi on ollut kantavana ajatuksena läpi elämäni. Valmistuttuani päätin, jos mahdollista, palata maalle ja tuoda hankkimani henkisen pääoman arvostamani yhteisön säilyttämiseen ja kehittämiseen.

Näin mietiskeli Kirsti